Latviassa uutisoitiin
19.5.2008
Näyttelijät ovat ottaneet juttuni
Olen surullinen, vaikka kaikki on hyvin. En muista, onko kukaan ohjaaja koskaan kertonut kokeneensa luopumisen tuskaa ensi-illan tietämillä. Teksti oli minun, yhdessä näyttelijöiden kanssa rakensimme kohtaukset, mutta enää minulla ei ole osuutta koko juttuun. Katson ylpeänä näyttelijöitäni loppukumarruksissa. Esitys on heidän hallussaan ja minun työni tehty. Tarina on luovutettu yleisöille ja on mielenkiintoista katsoa, kuinka se uppoaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ja uppoaahan se. Tippa oli silmässä loppukumarruksissa. Mikä energia – testosteroni suorastaan roiskui lavalta, kun Kristian illan edetessä miehistyi ja antoi päihin jopa Hilman isälle. Halonhakkuukohtaus oli kuin kukkotappelu! Kaksi alfaurosta, luopuva ja orastava, taistelivat Hilman raikkaudesta, tulevaisuutta kohti hyppelehtivästä rohkeudesta. Puhumattakaan hehkuvista kasvoista ja mopon lampun kokoisista silmistä, joihin olisi voinut hukuttaa koko komppanian… Hui, mitkä kemiat tanssikohtauksessa tiivistyivät Hilman ja Kristianin välillä!
Koko ryhmä sai katsojan herkistelemään joka kerta kun se marssi salin keskeltä lavalle. Joku ”me olemme tulevaisuus” –juttu otti haltuun vanhan kyynikonkin. Kiitokset äänien ja valojen virittelijöille: junat ja peipot loivat tilan ja kynttilöiden käyttö oli erityisen tehokasta. Kristianin kirjeenkirjoituksessa valojen käytöstä oikein nautiskeli. Muutenkin asut ja lavasteet olivat yllättävän ammattimaisia. Sitäkin ihmettelin, miten Hilman äiti veti kohtauksensa jollakin ihme otteella kokoon. Teatterimaailmassa tosiaan on omat salaiset taikansa.
Lähetä kommentti