Latviassa uutisoitiin

Latviassa uutisoitiin
Lauantaina 17.5. julkaistiin Latvian suurimmassa kulttuurilehdessä Dienassa uutinen esityksestämme. Kuva ja teksti suurempana alimmaisena tällä sivulla.

28.5.2008

Hääpuvusta ja häiden siirtämisestä


Hilman ja Kristianin häiden aikaan olivat jo tulleet muotiin morsiamen valkoiset hääpuvut, vaikka musta yleisesti olikin juhlaväri ja esimerkiksi rippipuvut olivat mustia. Hilma kirjoitti 10.1. 09 Berkikselle, että hän aikoo tilata Tampereelta myös valkoisen hameen, joten todennäköisesti Hilma vihittiin valkoisessa asussa toisin kuin näytelmän Hilma, jolla oli musta leninki ja valkoinen huntu.

Helmikuun lopulla häiden alla Hilma sairastui. Hän itse kertoo rakkaalleen: "Perjantai-iltana tulin kipeäksi. Lauantaina olin niin kipeä, etten jaksanut kirjoittaa. Aamulla panin päälleni muutamia vaatteita, mutta siitä ei tahdo tulla mitään. En tahdo voida pitää päätäni pystyssä. Nuhaa on kovin ja silmäni vuotavat vettä ja kaulani on kipeä etten saa ääntä kuin vähän. Eilen itkin melkein koko yön, kun et tullut. Oli ikävä ja olin kipeä. Isän ja äidin piti lähettää telegrammi, mutta kun oli niin myöhäinen yö ja pulu vahti tänään, niin et kuitenkaan olisi voinut tulla."

Hilman sairaus ei häitä siirtänyt vaan Berkikselle aiheutuneet esteet. Pari vihittiin noin kolme viikkoa aiottua myöhemmin. Aikataulun muutos saattoi aiheuttaa paljonkin päänvaivaa papin, vihkikirkon ja vieraiden suhteen. Sangen erikoistahan oli, että luterilainen pappi vihki Hilman ja Kristianin ortodoksisessa kirkossa ja että pappi oli sama rehtori, joka oli erottanut Hilman koulusta. Voisi kuvitella, että Hilma ainakaan ei olisi halunnut Vartiaa vihkipapikseen. Kaksi pappia suoritti seremonioita vuorotellen ja Hilman kohdalla arpa lankesi Vartialle.

Ei kommentteja:


Kuvat Henri Ilanen