I näytös on melkein ohi

Hilman ja Berkiksen tarinan ensimmäinen vaihe on nyt melkein historiaa. Hieman on vielä talousasioita selvitettävänä, mutta sitten pääsen miettimään uutta juttua, syventymään ja perehtymään, oppimaan ja luomaan uutta.

Projekti on kuluttanut voimavaroja, mutta myös antanut niitä. Plussan puolella ollaan, eikä mikään enää uhkaa. Kesälomakin alkanut.

Hassua, että löysin koneeltani Ei yhdeksi yöksi -näytelmän ensimmäiset 10 liuskaa heinä-elokuulta 2007. Olin siis kirjoittanut jo silloin, ihan eri lailla, eri henkilöillä. Teksti oli jotenkin proosamaista, ilmavaa. Hilman hameenhelmoista ja vedonlyönnistä oli kyllä puhe, mutta ennen tanssiaisia oli vain yksi kohtaus, ja näytelmän loppu oli suunniteltu vuoteen 1925.

Monta vaihetta on siis ollut myös kirjoittamisessa. Eikä niitä kaikkia voi edes muistaa.

En vielä sulje tätä blogia, mutta päivittyminen on satunnaista. Ehkä uuden kirjoitustyön myötä aukeaa uusi blogi, katsotaan. Kiitos kaikille katsojille ja työssä mukana olleille. Apunne ja tukenne on ollut minulle tärkeää.

Nia Korpelaa kehutaan

Vielä tulee ihmisten kanssa puhetta näytelmästä. Mukava kuulla, miten monenlaisia ajatuksia heille on jäänyt mieleen. Voi miten he kehuvat Nia Korpelaa Hilman roolissa. Toki olen heidän kanssaan samaa mieltä. Hilman kaari viattomasta tytöstä aviovaimoksi tuli näkyväksi.

Yhteistä monelle kommentille on myös se, että esityksen loppu on tuonut hyvän mielen. Hilma ja Berkis vihitään juhlallisen komeasti.

Itse työstän mielessäni käsikirjoitusta edelleen ja pohdin valintoja, joita tein. Kertaan, jäikö hylkykohtausten joukkoon jotain mukaan poimittavaa tai toisinpäin, miten paljon olisi voinut tiivistää tai jättää henkilöitä pois. Mietin myös, mitä tästä jättäisin jäljelle, jos rakentaisin kokonaisuuden toisin, vai kirjoittaisinko kaiken uudelleen.

Latvian suurlähetystö otti yhteyttä

Latvian Suomen suurlähettiläs Einars Semanis on lähettänyt tervehdyksensä, jota työryhmämme arvostaa suuresti.

Pikkukaupungissa tiedetään kaikki

Näytelmän tapahtuma-aikaan Hämeenlinnassa oli asukkaita vain 4000. Siis varsinainen pikkukaupunki, jossa jokainen kadullakulkija tiedetään. Aikalaisten kertoman mukaan Hilma ja Berkis tapasivat tansseissa joko Hilman koululla tai upseerikerholla, ilmeisesti syksyllä 1906, koska nk. erokirje on päivätty lokakuun lopulle.

Näytelmässä nuoret kohtaavat jo rautatieasemalla Berkiksen tullessa ensimmäistä kertaa Hämeenlinnaan maaliskuussa 1906. Haluan uskoa, että komea mies oli valloittanut Hilman sydämen jo kesällä 1906, koska tuolloin Hilma kirjoitti serkkunsa Idan runovihkoon näytelmässäkin kuullun runon "Ma lemmin salaa jne."

Berkis itse on myöhemmin vankeudessa kertonut, että oli tutustunut Hilmaan vasta 1907, jolloin he menivät kihloihin. Mutta hän on voinut muistaa väärin, tai sitten rakkaus on ollut vain yksipuolista sangen pitkään.

Virsikirja

"Äiti, annatteko minulle virsikirjan? " kysyy Hilma näytelmässä sairaana ollessaan.
"Mitä sinä virsikirjalla?" äiti vastaa.
"Pitäisin sitä vain vähän aikaa kädessäni", Hilma selittää.

Hilman virsikirja - pieni ja luetun oloinen - on säilynyt Puistonmäen ullakolla. Pitelin kirjaa kädessäni viime syyskuussa. Se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että päätyi myös näytelmään. Vaikka en tiedä, onko juuri tämä virsikirja matkannut hänen mukanaan Siperiassa asti, se tuntui kätkevän lukemattomia salaisuuksia.

Näytelmä ei kuitenkaan syntynyt repaleisista yksityiskohdista vaan todennäköisyyksistä. Loppujen lopuksi kirjeetkin ovat epäluotettavia lähteitä. Niitä ei ole edes kaikkia tallella. Niistä on kuitenkin peräisin näytelmän maailma.

Hääpuvusta ja häiden siirtämisestä

Hilman ja Kristianin häiden aikaan olivat jo tulleet muotiin morsiamen valkoiset hääpuvut, vaikka musta yleisesti olikin juhlaväri ja esimerkiksi rippipuvut olivat mustia. Hilma kirjoitti 10.1. 09 Berkikselle, että hän aikoo tilata Tampereelta myös valkoisen hameen, joten todennäköisesti Hilma vihittiin valkoisessa asussa toisin kuin näytelmän Hilma, jolla oli musta leninki ja valkoinen huntu.

Helmikuun lopulla häiden alla Hilma sairastui. Hän itse kertoo rakkaalleen: "Perjantai-iltana tulin kipeäksi. Lauantaina olin niin kipeä, etten jaksanut kirjoittaa. Aamulla panin päälleni muutamia vaatteita, mutta siitä ei tahdo tulla mitään. En tahdo voida pitää päätäni pystyssä. Nuhaa on kovin ja silmäni vuotavat vettä ja kaulani on kipeä etten saa ääntä kuin vähän. Eilen itkin melkein koko yön, kun et tullut. Oli ikävä ja olin kipeä. Isän ja äidin piti lähettää telegrammi, mutta kun oli niin myöhäinen yö ja pulu vahti tänään, niin et kuitenkaan olisi voinut tulla."

Hilman sairaus ei häitä siirtänyt vaan Berkikselle aiheutuneet esteet. Pari vihittiin noin kolme viikkoa aiottua myöhemmin. Aikataulun muutos saattoi aiheuttaa paljonkin päänvaivaa papin, vihkikirkon ja vieraiden suhteen. Sangen erikoistahan oli, että luterilainen pappi vihki Hilman ja Kristianin ortodoksisessa kirkossa ja että pappi oli sama rehtori, joka oli erottanut Hilman koulusta. Voisi kuvitella, että Hilma ainakaan ei olisi halunnut Vartiaa vihkipapikseen. Kaksi pappia suoritti seremonioita vuorotellen ja Hilman kohdalla arpa lankesi Vartialle.

365 tuntia

Produktio takanapäin. Pieni yhteenveto kertoo, että näytelmäteksin esityskuntoon saattamiseen ja esityksen purkamiseen käytin 365 tuntia ja rapiat päälle, nimittäin tarpeiston ja lavastustarvikkeiden hakumatkat sekä julisteiden painatus ja ripustus esimerkiksi. Se merkitsee päätoimen ohella noin 1,5 - 2 kuukauden täyspäiväistä palkatonta työviikkoa. 35 muuta tekijää ovat tehneet myös omat viikkonsa, eivät tosin kaikki yhtä paljon kuin ohjaaja.

Käsikirjoituksen tekeminen ajattelun tasolla alkoi siis jo 2003 ja vauhdittui 2005 Rislakin kirjan ilmestyttyä. Työhön on kuulunut kaksi matkaa Latviaan ja yksi Rovaniemelle, tapaamisia ja kirjallisuuden lukemista. Kirjoittamista ja palautetta, muokkaamista ja keskusteluja mm. pääroolinäyttelijöiden kanssa. Puhetta tarkistin etymologisen sanakirjan avulla. Varsinainen puheen paperille pano tapahtui parissa kuukaudessa. Kun aloin kirjoittaa, henkilöt ja rakenne olivat jo selvillä.

Kenties hotelli?

Näytelmässä Berkis ja Hilma yöpyvät kahdessa hotellissa, ensin Helsingissä, sitten Viipurissa. Tiedän Hilman käyneen Helsingissä useita kertoja Berkistä tapaamassa. Lehtosilla oli Helsingissä sukulaisia ja tuttavia, joiden luona asuttiin. Myös Jalmari-veli asusti Helsingissä. Näytelmään piti kuitenkin raivata tilaa rakastavaisten kohtauksille, joten ajattelin kotoa karanneen lemmenkipeän Hilman jääneen viimeisestä Hämeenlinnan junasta ja rakastavaisten siten päätyneen hotelliin. Tuskin he kasarmillakaan yhdessä olivat tai istuivat yön yli puiston penkillä. Mutta hotellit ovat siis päättelyn tulosta ja tukevat tarinan esillepanoa.

Hilmalle omistettu

Kenet tuntisin nyt niin hyvin kuin Hilmani, enkä kuitenkaan voi tietää, olenko väärässä vai oikeassa, yhdistyvätkö aikalaisten kertomukset ja kirjeiden viestit oikeaksi tarinaksi. Fiktio antaa mahdollisuuden vääristellä, liioitella ja vähätellä. Se mahdollistaa yksityiskohtien esilletuomisen ja suurien asioiden unohtamisen. Jalmarillakaan ei todennäköisesti ollut kahta tyttöystävää vielä vuosina 1906 -1909 vaan vasta paljon myöhemmin. Kukaan ei tiedä, kävikö Hilman isä oikeasti komentaja Schdankon puheilla ja millä asioilla, mutta niin vain tapahtuu näytelmän todellisuudessa.

Kun Hilma palasi Suomeen 50 vuotta häidensä jälkeen vietettyään mm. vankeudessa kymmenkunta vuotta, hän sanoi, että hänet piti pystyssä suomalainen sisu. Sisu on keskeinen Hilma-kuvani määrittäjä. Kuvittelin, että aloitan keski-ikäisen Hilman etsimisen nuoruuden kirjeenvaihdon perusteella, mutta nyt näyttää käyneen niin, että Hilman myöhempi elämä on jo säteillyt nuoruuteen. Jatkan asioiden tutkimista, jatkan kirjoittamista. Ehkä parin vuoden päästä, ehkä nopeammin ilmestyy jotain uutta. Berkiksen 125-vuotismuistojuhlaa vietetään ensi keväänä (26.4.), Hilman vasta 2012, lokakuun 1. päivä, mutta kirjoittamisen rytmi on omansa.

Hilma on kiinnostava henkilö. Hänen kauttaan voi tutkia naista, suomalaisuutta, hämäläisyyttä, miehen ja naisen suhdetta, Suomen ja Latvian kulttuureja. Vaikka mitä.

Minä arvostan Hilmaa!

Kritiikkiä ja kritiikkiä

Paikallinen lehdistö ei julkaissut kritiikkiä. Se ei ole tapana. Jos arvioitavana olisi ollut ensi-ilta tai viimeinen ilta, kritiikki olisi ollut erilainen.

Esitys ei ollut valmis ensi-illassa. Eihän se yleensäkään ole. Koululaisesityksissä päivällä vedimme lyhennettyä versiota. Jokainen esitys oli sisällöltäänkin hieman erilainen. Nyt olen myös tiivistänyt tekstiä 5 liuskaa. Niin paljon vielä löytyi turhaa. Esityksiin näitä pikkutiivistyksiä ei enää ollut mahdollista viedä.

Lopetimme jo ennen kuin esitys oli huipussaan. Tila- ja aikataulukysymysten vuoksi useampi esitys ei ollut mahdollinen. Niin monilta jäi esitys näkemättä, vaikka katsojia oli toista tuhatta kuudessa esityksessä.

Yleisön reaktiot ovat olleet positiivisia, tässä jotain esityksestä sanottua:

• vetää vertoja Hämeenlinnan muulle teatteritarjonnalle
• ihana elämys, hyvä tunnelma
• näyttelijöiden ryhmä hurmaava
• ryssänkirkon toteutus hieno
• hyvät musiikkivalinnat
• lavastus minimalistinen mutta toimiva
• miljöiden nopea vaihtuminen
• valojen ammattimainen käyttö
• ajanhenki hienostuneesti esille
• moiteeton puvustus
• hienot kampaukset
• onnistunut äänentoisto
• Johanna Reilinin sulava äänenkäyttö
• herkkiä nyansseja
• tarinan eteneminen
• joukkokohtausten rytmittävä pointti
• Hilman tarinan esille tuominen, kiinnostuksen herääminen henkilöön
• myös huumoria
• taidokkaita näyttelijäsuorituksia

Kritiikki ei yleensäkään puutu käsikirjoitukseen. Jos en olisi ohjannut ja tuottanut tätä esitystä, mitäpä minulle olisi jäänyt käteen. Kirjoittaminen kuitenkin taisi olla helpoin homma, vaikka pohjatyö veikin vuosia.

Hämärän onttouden vallassa

Kaikki on ohi paitsi siivous. Porukka liikkuu hämärän onttouden vallassa. Kannetaan lavoja, revitään teippejä, rullataan mattoja, silvotaan pahveja, papereita. Tiilimuurit murtuvat. Kankaat laskostuvat. Vuokrasaappaat ja -takit solahtavat kasseihin. Jätettä monta jättisäkkiä. Ei naurata enää kuten harjoituksissa tai eilen poikien päättäjäisshow´n aikana.

Talkoisiin tullaan tapaamaan toisia. Ajattelen, että ehkä heidän on hyvä tehdä tuo purkamistyö, ehkä se on osa irtautumista, teatterikrapulaa. Tämä yhteisö on teatterin luoma, osa ystävyyssuhteista jää, osa unohtuu. Onnistumisen muistamme pitkään, se on tarpeellista pääomaa.

Rangaistuskirjasta ja Kaijasta se alkoi Hykissä

Kaupunginarkiston tyttökoulun rangaistuskirja kertoo, että v. 1904 Hilma Lehtonen alistui arvaamattaan erään toisen tytön kanssa venäläisupseerin suudeltavaksi rautatieasemalla. Tuolloin Hilma selvisi tapauksesta käytösnumeron alentamisella. Tässä näytelmässämmehän hänet erotetaan koulusta Berkiksen suutelun vuoksi pari vuotta myöhemmin.

Päästötodistuksen Hilma sai 1906 keväällä ja hän on itse kertonut käyneensä lukiota Hämeenlinnassa. Häntä ei ole kuitenkaan merkitty koulun kirjoihin, joten jää vallan mysteeriksi, mitä koulua hän kävi. Koulupäivät olivat kirjeiden mukaan kuitenkin pitkiä, 12-tuntisia ja Hilma hyvin väsynyt koulun takia.

Nyt näytelmässä pääroolia esittänyt Nia Korpela esiintyi myös Hykin teatterin ensimmäisessä näytelmässä Koulu verraton ja esitti silloin Paulaa, joka suutelun takia erotettiin koulusta. Näytelmän jälkeen Nian tie vei Tampereelle ilmaisutaidon lukioon.

Mitä enemmän ajattelin Hilmaa, sitä väistämättömämmästi tahdoin juuri Nia Korpelan Hilman rooliin. Itsestäänselvää oli myös, että Kristian Berkis tulisi olemaan Miika Hakala, jos hän vain suostuisi. Ja he suostuivat!

On ihmeellistä, että entiset Hykin kasvatit edelleen tulevat mukaan. Viidessä vuodessa noin 200 - 250 nuorta ja aikuista on esiintynyt Hykin teatterissa. Edellisen Saaren vangit -näytelmäni idean pohjalta Miika Hakala ja Tomi Pietilä ovat käsikirjoittaneet, kuvanneet, ohjanneet ja tuottaneet vuoden loppuun mennessä nuorisoelokuvan Uuteen kesään.

Koen tämän työn ehdottoman tärkeäksi. Näytelmän kirjoittamiseen minua vuonna 2003 usuttanut Hykin ex-lehtori Kaija Hillebrandt ansaitsee suuren kiitoksen siitä, että patisti minua tuolloin työhön. Olin aiemmin nuorena opettajana dramatisoinut ja ohjannut Antti Puuhaaran nuorison taidetapahtumaan Itä-Suomessa asuessani, mutta se sai murskaavan kritiikin: mikään asia ei ollut kohdallaan. Onneksi osaan jo vähän enemmän, ja tietysti haluan oppia vielä enemmän. Sitä paitsi nuoriso ottaa ohjia omiin käsiin, alkaa tehdä omia tekstejä ja heittelee ideoita. Teen itseni vähitellen tarpeettomaksi.

Blogi ei vaikene vielä, vaan jatkaa. Pysykää linjoilla.

Iloinen haikeus

Esitykset ovat ohi. Tänään rullasi hyvin. Esiintyjillä hyvä tahti ja mikä mainio yleisökin, löysi aika monta humoristista paikkaa.

Kaikin puolin projekti on pitänyt kutinsa. Se on ollut haasteellisin tähänastisistani ja lopputulos ihan unelma! Siitä kuuluu kiitos mainiolle ryhmällemme, jolla on ollut riittävästi kunnianhimoa ja tahtoa. Kaikkia tarvittiin ja kaikki hoitivat osuutensa.

Tänään oli jäähyväisten vuoro. Pizzakekkerit ja poikien show. Kiitoksia ja halauksia. Huomenna enää siivotaan.

Rohkea Hilma

Eräs katsoja kommentoi, että nuoret olivat hyvin rohkeita. Olin iloinen siitä havainnosta, sillä juuri Hilman rohkeutta, päättäväisyyttä ja vahvaa uskoa tahdoin korostaa. Hilmalla täytyi olla hyvä itsetunto, mikään tuulihattu hepsankeikka hän ei ollut. Koulussa hän ei menestynyt kummoisesti, mutta sai ilmeisesti osakseen paljon huomiota kotona ja kaveripiireissä ulkomuotonsa ja sosiaalisuutensa vuoksi.

Alussa oli

Ennen kirjoittamista ajattelin, että näytelmässä on kyse

• rakkauden etsimisestä,
• viettien voimasta,
• sielujen sympatiasta,
• yksinäisyyden tunteen ja tuntemattoman pelon voittamisesta sekä
• oman moraalin rakentamisesta.

Aika kehno suunnittelija olin. Tai kehno ilmaisija. Vietit ja moraali taisivat pysyä. Ja ihon muisti selittänee sen, mikä muuten jää mysteeriksi. Kasvutarina ja luopumistarina leikkaavat toisiaan.

Ennen kirjoittamista rajailin myös draaman tunneskaalaa näihin sanoihin:
ahdistus, halveksunta, hekuma, haikeus, halu, hellyys, hilpeys, houkutus, huoli, häpeä, ihailu, ikävä, ilo, inho, intohimo, järkytys, kaiho, kaipaus, kepeys, kiukku, kärsimys, luottamus, läheisyys, mustasukkaisuus, nöyrtyminen, paheksunta, pelko, pettymys, rakkaus, rohkeus, syyllisyydentunne, uho, ylemmyydentunne, ylpeys ja ystävyys. Kas kummaa, suurin osa on jäänyt kuvioihin mukaan. Yllättävää.

Halusimme koskettaa

Lasken takapenkissä hetkiä, jolloin satapäiseen yleisöömme, vallankin siihen nuoreen, tarrautuu kollektiivinen hiljaisuus. Näen hetken, jolloin Hilman surunmurtama ääni nostaa palan kurkkuun tai jolloin hento tai kiihkeä suudelma kohahduttaa: mitä tuolla näyttämöllä tapahtuu? Kuulen kohahduksen, kun lavalla tapellaan tai vanhemmat tenttaavat Hilmaa kirjeasiassa. Esityksen lopussa kukaan ei kiirehdi pois.

Itse näen enemmän kuin muut. Huomaan jokaisen kädenliikkeen ja äänenvärin muutoksen. Aistin energiatason muutokset. Jokainen esitys on erilainen! Näyttelijät ovat versioineet minulle harjoituksissa kohtauksia kymmeniä kertoja, mutta silti ne ovat edelleen tuoreita, joka kerta erilaisia.

Jokainen viidestä yleisöstämme on ollut erilainen, nauranutkin eri kohdissa. Hienoa, että se on löytänyt myös hymyn, vaikka kokonaisuus on romanttinen.

Kunnon ablodit

Ensimmäistä kertaa esiintyjät taputettiin uudelleen lavalle. Yleisöä oli mukavasti, vaikka vielä jäi tilaakin 300 hengen katsomoon. Toivottavasti katsojia tulee runsaasti myös viimeiseen esitykseen sunnuntaina.

Teatteri on vuorovaikutusta yleisön kanssa. Näyttelijät saavat niin paljon voimaa esimerkiksi taputuksista, naurusta, kaikista katsojien reaktioista. Kyllä lavalla tuntee, milloin katsomossa ollaan mukana ja millä energiatasolla.

Mikä on totta?

Kaikki näytelmässä ei ole totta, mutta voisi olla. Siihen olen kirjoittaessani pyrkinyt. En voi esimerkiksi varmasti tietää, kävikö Hilma Viipurissa, mutta Berkis kyllä kutsui häntä sinne. En tiedä miten 60 penniä liittyi parin tapaamiseen, mutta siitä on useita mainintoja kirjeissä. Luultavasti sillä tarkoitettiin suudelmaa.

Berkis oppi suomen kielen hyvin nopeasti ja käytti sitä kirjeissä miltei moitteettomasti jo vuonna 1907.

Äiti ja isä on luotu lähinnä valokuvien perusteella. Mutta he olisivat voineet olla sellaisia. Kaikki on olettamusta ja päätelmiä. Kokonaisuus on rakennettu draaman ehdoilla kärjistäen, liioitellen, sillä mitäpä jännitteitä muuten olisi.

Välipäivän suvanto

Alan olla järjissäni taas, tekemässä paluuta normaalielämään. Kolme esitystä takana, kolme edessä. Katsojia 650. Myönteistä palautetta puvuista, meikeistä, kampauksista, näyttelijäntyöstä, kohtauksista, lavastuksesta ja monesta muusta. Se mikä yhtä katsojaa on ärsyttänyt, on viehättänyt toista.

Tämä hanke on yhdistänyt ihmiset, jotka muuten eivät olisi toisiaan tavanneet. Yhteisellä energialla tämä on tehty. Osa meistä alkaa potea vieroitusoireita, koska projekti on kohta ohi. Oma oloni alkaa helpottua, voin katsella aikaansaannosta jo etäämpää ja arvioida onnistumistamme. Ehkä jokin uusi ideakin alkaa muhia päässä. Ja ainakin joskus tulee vielä komedia, kyllä minä senkin osaan, haluan opetella.

Näyttelijät ovat ottaneet juttuni

Olen surullinen, vaikka kaikki on hyvin. En muista, onko kukaan ohjaaja koskaan kertonut kokeneensa luopumisen tuskaa ensi-illan tietämillä. Teksti oli minun, yhdessä näyttelijöiden kanssa rakensimme kohtaukset, mutta enää minulla ei ole osuutta koko juttuun. Katson ylpeänä näyttelijöitäni loppukumarruksissa. Esitys on heidän hallussaan ja minun työni tehty. Tarina on luovutettu yleisöille ja on mielenkiintoista katsoa, kuinka se uppoaa.

Neljäsataa katsojaa

Kaksi esitystä takana. Noin neljäsataa katsojaa on nähnyt Hilman ja Kristianin tarinan. Ensi-illan huuma laantumassa, ystävien tuomat viinit, kukat ja tervehdykset. Eilen katsomossa istuivat ainakin Lasse Nortesuo, jolla on aito Hilman rakkauskirje hallussaan, Hilman sukulainen Ulla Kettunen puolisoineen ja Hilman vanhaa kotitaloa nykyisin asuvat Kokot. Ulla Kettunen onnitteli kulttuuriteosta, jonka avulla kahden rakastavaisen tarina sukupolvien takaa tuli nyt eläväksi. Ymmärsin, että lavan Hilma oli tuntunut tutulta. Tänään lyhensimme esitystä muutamalla kohtauksella. Esitys oli muutenkin tiivistynyt. Jäykän kanssamme jännittäneen ensi-iltayleisön esitys oli verkkainen ja tempo kauttaaltaan hidas. Tänään oli jo toisin. Vaihdotkin sujuivat paremmin. Ja mikä ihaninta, yleisö nauroi ja oli mukana. Jokainen näyttelijä raivaa itselleen lisää tilaa. Varmuus tuo rohkeutta. Puolen vuoden työ kantaa nyt hedelmää. Vain neljä näyttelijöistä on ollut aikaisemmin lavalla. Mitähän tästä porukasta vielä tulisi, jos tekisimme lisää juttuja. Mutta se ei taida olla mahdollista, on sitouduttu vain tähän juttuun.

Hilma oli tumma kaunotar

Meidän Hilmamme on vaalea, ainakin vielä ensi-illan kynnyksellä. Oikea Hilma oli tumma kaunotar. Tämän yksityiskohdan suonette anteeksi, hyvät katsojat.

Esitys syntyy

Eilen minut valtasi rauha pitkän levottomuuden jälkeen. Ensimmäisen kenraalin jälkeen tiedän, että moni näyttelijä on ottanut tai ottamassa roolin haltuunsa, että monet tavoitteet on jo ylitetty, tiedän myös, että esitykseen tulee vielä sujuvuutta, syvyyttä, tunnetta ja särmää. Musiikki ja valot tehostavat tunnelmaa.

Johanna Reilin astui eilen harjoitusnäyttämölle luomaan uutta äitiä. Mikä tilannetaju! Hän kysyi tärkeitä kysymyksiä. Uuden henkilön mukana tulee uutta energiaa, joka vaikuttaa myös muihin. Tämä on yhteispeliä.

100 vuotta on lyhyt aika

Sata vuotta sitten Hilma ja Kristian kutsuivat kirjeissä toisaan mm. puluksi, kullaksi ja rakkaaksi. Kristian kutsui Hilmaa myös hiireksi. Allekirjoituksina ovat mm. Deine Hilmhen ja Kristian, ei siis ristimänimi Krishjaanis. Kirjeet ovat romanttisia, mutta niissä neuvotellaan myös käytännön asioista.

Kieli, käytöstavat ja suhtautuminen vanhempiin ovat muuttuneet sadassa vuodessa. Rakkaus ei muutu. Romeot ja Juliat pysyvät.

Suudelma jos toinen

Taitaa tulla varsinainen suutelunäytelmä! Siinäpä katsojille puuhaa, kun laskevat suudelmien tai melkein-suudelmien määrää esityksessä. Aikaa kuluu sentään kolme reaaliajan vuotta. Enimmäkseen rakastavaiset joutuivat oikeassa elämässä kuitenkin olemaan erossa toisistaan.

Kirjoitus- ja ohjausprosesssin aikana olen joutunut miettimään miehen merkitystä nuoren naisen elämässä ja kodista irtaantumisprosessissa. Vaikka suhteessa on tuskin järjen hiventäkään ulkopuolisen silmin katsottuna, rakkaus vie monen mennessään. Niin myös Hilman ja Berkiksen kohtalot kietoutuvat yhteen.


Hilma ja Berkis olivat molemmat vahvoja persoonallisuuksia - tahtoihmisiä. Näytelmässä he olivat vielä nuoria itseään etsiviä, suunnilleen samanikäisiä kuin päärooleja näyttelevät Nia Korpela ja Miika Hakala.


Olen ylpeä siitä, että näyttelijäni pysyvät tavoittamaan rakkauden ja rakastumisen vivahduksia. Heilläkin on esikuviensa tapaan voimakas tahto ja halu suoriutua vaativasta haasteesta mahdollisimman hyvin.

Viime elokuussa tapasimme pääroolinäyttelijöiden kanssa ensimmäistä kertaa ja tuumailimme roolihahmoja, vaikka tuolloin ei ollut vielä paljon muuta kuin nimiehdotuksia ja henkilöluettelo paperilla. Tammikuun 7. päivä taidettiin aloittaa treenit. Muut tulivat sitten mukaan helmikuun 10. päivä, jolloin oli porukan ensimmäinen yhteistapaaminen. Tekstin ensimmäinen versio valmistui maaliskuussa ja se on muokkautunut vielä harjoituksissa. Kohtausrakenne on kuitenkin säilynyt samana.

Kylmä hiki ja kohtalon onni

Äiti-näyttelijämme on sairaslomalla koko loppukuun. Hänen iloista nauruaan ja energistä olemustaan tulee ikävä. Keskustelu puhelimessa nostaa palan kurkkuun. Kaikki teatterilaiset lähettävät terveisiä ja toivovat paranemista. Hänen kanssaan tehdään vielä jokin toinen projekti.

Hän on viidessä kohtauksessa mukana. Ensi-iltaan on aikaa puolitoista viikkoa. Esitystä ei voi perua! Mietimme vaihtoehtoja, löydämme muutamia. Meillä on tuuria: Johanna Reilin kaupunginteatterista lupautuu pikaoppimaan äidin roolin viimeisellä harjoitusviikolla. Uusi tilanne merkitsee myös meille muille valtavaa tsemppaamista. Rakastamme kaikki Johannaa, ilman häntä esitys ei voisi toteutua. Kiitos Johanna!

Eräänä päivänä ja tänään

Hassua, miten pienistä asioista tulen onnelliseksi. Eräänäkin päivänä siitä, että komentajamme leikkasi pystärin ja luopui hartioille ulottuvista kiharoistaan. Toisena päivänä kaatosateessa harjoituksiin polkeneista näyttelijöistä, kolmantena positiivisista ja kannustavista kommenteista, neljäntenä lavastuspataljoonasta ja pienistä edistysaskelista.

Teatteriproduktion sivutuotteena syntyy koko joukko uuden tason ihmissuhteita tekijöiden kesken. Ikä-, tyyli- ja arvoasetelmat romuttuvat. Teatteri ei jätä kylmäksi. Se synnyttää

1.tietojälkiä
2.tunnejälkiä
3.toimintajälkiä
4.taitojälkiä
5.mielikuvajälkiä
6.arvojälkiä

Matkamme on loppusuoralla. Kohta on jo katsojien vuoro, sillä ilman heitä ei synny teatteria.

Kolme viikkoa ensi-iltaan

Meidän kolme viikkoa tarkoittaa korkeintaan kahdeksan päivän harjoituksia, ja siinä ovat jo kenraalitkin. Aloitimme pääroolinäyttelijöiden kanssa työstää rooleja tammikuussa, ja tuntuu, että silti aika käy vähiin. Erityisen haasteelliseksi harjoittelun tekee se, että kolmikymmenpäisestä porukastamme joku on aina sairaana. Silloin astuvat kuvaan mukaan iki-ihanat paikkaajat, joista erityinen kiitos apulaisohjaajalleni Helmille, joka on joutunut lennähtämään milloin mihinkin tehtävään.

Talven harjoituksissa pahimmat mokat on jo ehkä naurettu. Joskus harjoitukset menevät nappiin, toisinaan on huonoja päiviä. Yksittäisistä kohtauksista alkaa muodostua tarina, näyttelijän aivoissa ymmärrys roolihenkilön motiiveista ja muuttumisesta.

Ensi viikonlopun jälkeen voin vaikuttaa enää suhteellisen vähän yksityiskohtiin. Loppu on vain hengen puhaltamista näyttelijöihin, valojen, lavastuksen ja äänteen sovittamista. Vielä voi olla tarpeen tehdä myös puvustukseen pieniä muutoksia.

Tänään teimme pitkän päivän, aloitimme puolilta päivin ja viimeiset lähtivät iltayhdeksältä. Vasta pestatut tarpeistonhoitajat Jutta ja Katri olivat mukana ensimmäistä kertaa. Heillä riittääkin hommaa, samoin Lauralla, joka hoitaa puvustusta, kaventaa puseroita, jatkaa hameita, siirtelee nappeja, katsoo asukokonaisuuksia. Myös valokuvaajamme Henri toi uusia kuvia, ja tulee taas ottamaan lisää.

Hämeenlinnan pukuvuokraamosta miekkoja

Tänään vaelsin neljän näyttelijän kanssa Hämeenlinnan pukuvuokraamossa melkein viimeisiä asuja etsimässä. Saimme myös miekkoja sotilaillemme. Omissa varastoissamme roikkuu kolme rekillistä pukuja arkeen ja juhlaan. Sunnuntaina puetaan kaikki ja nähdään, mitä hoidettavaa vielä on vai joko olemme valmiita siirtymään ajassa sata vuotta taaksepäin.

Jukka Järvelän Arkusta ideoita

Ohjaaja-käsikirjoittaja:
Olin tänään katsomassa kolmen näyttelijämme kanssa Kansallisteatterissa Jukka Järvelän Arkkua. Olisi mahtavaa saada oma esitys napsahtamaan kohdalleen samalla intensiteetillä. Erityisesti ajattelin lavastusta ja näytelmämme loppukohtauksen toteuttamista.

Arkun äänimaailma tuki tekstiä, tarinaa, näyttelijäntyötä, tunnelmia, vaikutelmia. Erinomaista, kaunista ja vahvaa. Rakastin Ilja Peltosen vähäeleistä tapaa työskennellä lavalla, katselin asemia, ja kuitenkin nautin myös esityksestä. Viimeinen repliikki jäi soimaan lopun kynttilämereen, sitä sai ja piti ajatella.

Tanssiaispukua pyydystämässä

Tänään ajoin Tampereelle työväenteatterin pukuvuokraamoon etsimään tanssiaisasua Hilmalle. Sain mukaan punaisia, mustia, vihreitä, valkoisia. Toivon, että ovat oikeankokoisia ja hyvännäköisiä päällä. Meillä on 32 näyttelijää lavalla, pukuja tuplaten.

Kirjeet piti hävittää

Olen ryhtynyt hankkeeseen, jonka oikeutusta pohdin. Olen kirjoittanut näytelmän henkilöistä, jotka ovat oikeasti eläneet. Olen penkonut tietolähteitä ja saanut etuoikeuden lukea kirjeenvaihtoa, joka piti polttaa, jotta sitä ei kukaan koskaan näkisi. Kenen luvalla siis rakennan historiallisia henkilöitäni?

Kuvittelen, että joku penkoisi kirjeitäni ja kirjoittaisi minusta kuolemani jälkeen, sadan vuoden päästä. Olisinko ylpeä vai pahoillani? Olisiko minun tarinani kiinnostava niin kuin Hilman?

Törmäsin Hilmaan Hämeenlinnan kaupunginarkistossa v. 2003. Yhteiskoulun rangaistuskirjaan oli kirjattu Hilmalle varoitus venäläissotilaan suutelemisesta v. 1904. Vuonna 2005 ilmestyi Jukka Rislakin kirja Latvian kohtalonvuodet, jossa Rislakki kertoi Krishjanis Berkiksen ja Hilma Lehtosen tarinan. Hilman kohtalo kosketti ja kiehtoi minua. Enkä enää pääse eroon Hilmasta.

Olen ollut näytelmää kirjoittaessani tosiasioille uskollinen aina kun se on ollut mahdollista. Ei yhdeksi yöksi käsittelee noin kolmen vuoden jaksoa nuoren Hilman elämässä. En voi kuitenkaan varmasti sanoa, mikä näytelmässä on totta, sillä siitäkin, mikä ei alun alkaen ollut, on tullut osa totuutta. Niin myös siitä, mikä ei ollut käsikirjoituksessa mutta jonka näyttelijät loivat. Meidän Hilmamme ja Kristianimme on kuin sipuli tosiasioineen, kirjoittaja-, näyttelijä-, ohjaaja-, lavastaja-, puvustaja-, valo- ja äänimestarikerroksineen. Siitä mitä tarjoamme, katsojat rakentavat oman visionsa, omien kokemustensa varaan. Eikä Hilma siis enää ole kenenkään yksityisomaisuutta eikä ole yhtä ainoata "oikeata" Hilmaa.